Kaikki luokat tuomaroi ja tulokset arpoo sandi, ellei toisin ole mainittu.
"Mä oon fiiliksissä, fileis, fileis, fileis" tuumailin laukatessani pitkin metsikköä. Lunta oli satanut reilusti ja joku näytti kasanneen siitä erilaisia kasoja. Hyppelimme niiden yli, mikä oli tosiaan aika hauskaa. Lisäsin vauhtia koko ajan pikkuhiljaa. Ratsastajani taisi olla hieman eri mieltä asiasta, mutta viis veisasin siitä, sillä tämä oli siistii. Siis aivan kuten olin kuullut tallin mölylaatikossa, jota ihmiset kutsuvat radioksi, jonkun Keekin hokevan: "mä oon fiiliksissä, fileis, fileis, fileis. Enkä voi sille mitään, käännän volumee lisää."
Eiii herranjumala mikä näitä ihmisiä vaivaa. Kun nyt kerta ulkona oltiin eikä koulukenttääkään näkynyt, kuvittelin lähteneeni jollekin leppoisalle maastolenkille laahustelemaan mutta joku urpo oli sitten tunkenut jokaiselle reitille jotain hiton hirveitä esteitä. Se ratsastajanperkelekään ei ymmärtänyt, että tottakai reitillä olevat esteet KIERRETÄÄN eikä kiivetä yli, huoh. Sielläpä sitä sitten könyttiin yli ties mistä havukasoista, kumoon potkituista lumiukoista ja meinattiin me jonkun lumivallin läpikin juosta kun kukaan ei ollut vaivautunut pistämään siihen mitään järjellistä merkkiä olemassaolostaan. Parin mutkan jälkeen olin kyllä jo sitä mieltä että jos on pakko leikkiä hengellään niin leikkikööt kaksijalkaiset ihan keskenään, seuraavalla viritelmällä olikin mukavasti kauralyhde ponin sielua ja mieltä lämmittämään joten meikkiksen sankarileikit päättyivät tältä erää siihen.
Miten ihmeessä kilpailuissa voidaan hylätä ratsukko, joka ylittää kaikki esteet moitteetta?! Hylkäyssyyksi mainittu satulasta putoaminen ja vaarallinen ratsastus ei pidä lainkaan paikkaansa – laskeuduin satulasta täysin hallitusti ja turvallisessa paikassa. Emme olleet kenenkään tiellä, ratsastuslinjalla tai muutenkaan häiriöksi. Eihän se minun tai ratsuni vika ole, jos lähtöpaikalla on kilometrin pituiset jonot vessaan ja buffetissa on tarjolla järkyttävän hyvää glögiä!
Vaadin, että hylkäys kumotaan ja meidät sijoitetaan aikamme perusteella, kuten kaikki muukin. Pysähdyin vain nopeasti radan sivuun vaarantamatta ketään. Satulasta putoamisesta ei voi puhua, jos ratsastaja on aivan hallitusti jalkautunut ja noussut pian takaisin satulaan. Ilman pysähdystäni seuraukset olisivat voineet olla huomattavasti vakavammat!
Nyt on jo pakko kirjoittaa asiasta ihan päättäjätahollekin, sillä koen tämän päivän kisoissa jaetun hylkäyksen hyvin epäoikeudenmukaiseksi ja aiheettomaksi. Hylkäyksen syynä kerrottiin hevosen olleen epäpuhdas läpi radan, kuulemma yksikään estetuomareista ei ollut nähnyt yhtäkään puhdasta laukka-askelta. Anteeksi, mutta mitä hittoa?? Ei se nyt ehkä mitään kouluradan kymppilaukkaa tupsutellut saati aina niin suoraankaan mennyt, mutta ei se nyt kyllä epäpuhdaskaan ollut. Kokeilkaa itse nuorena kouluponina mennä hiton metrisissä lumihangissa ensimmäistä kertaa maastoesteitä ja tulkaa sitten kertomaan epäpuhtaasta laukasta!!
"Nyt se sitten sekos ihan lopullisesti, hilaa ahteris tänne niinkun olisit jo!!" tallimestarini ärjyi luuriin samalla kun taustalta kuului hevosten hillitöntä elämöintiä ja kolinaa. Itse olin niin syvällä rentoilufiiliksissä etten osannut oikein edes reagoida, kunhan kyselin mitä hittoa siellä tapahtuu. "No tuo sun helvetin oris, Hertsoggi. Ihan sekasin. Se oli jo tarhasta haettaessa vähän kumman näkönen, heti talliin päästyään pisti ranttaliks, pääsi irti ja nyt se yrittää ihan raivotautisena läpi kaikista karsinoista ja takoo lattioita kuin yrittäis herättää kuolleita. Pistin jo ulko-ovet lukkoon ja oon ite nyt varustehuoneessa, takas käytävälle en kyllä mee ennenkun toi natsisika on kiinni ja lukkojen takana et kipikipi paree olla jo tulossa!!"
Eihän siinä sitten muu auttanut kuin kiskoa toppatakkia päälle ja kaahailla tallille sitä kyytiä mitä nyt pimeässä talvi-illassa kehtaa kaahailla. Kesken matkan meinasin tosin ajaa parimetrisiin penkkoihin kun purskahdin nauruun täysin puskista hypänneestä flashbackista - ehkä meidän Nasse kuvitteleekin olevansa Natsi-Saksan zombina herännyt sotaupseeri! Auton rattia puristaessani tunsin oloni Dead Snow-elokuvan Martiniksi joka on matkalla pelastamaan maailmaa zombinatsien valloitusretkeltä. Kurvasin autoni tallin oven eteen ja hetken sisältä kuuluvaa kaaosta kuunneltuani totesin, ettei sinne kyllä ole asiaa ilman kunnon aseita. Hetken piti miettiä - mites se siinä leffassa menikään, führer Herzog heräsi kuolleista koska sillä oli joku tehtävä vielä kesken? Ja ekassa leffassahan se sekosi ihan täysin kun osa natsien kultakätköistä varastettiin. Hmm. Silmiini osui muhkea kauralyhde tallin ovelta, onneani koetellen nappasin sen syliini ja raotin varovasti tallin ulko-ovea.
Käytävälle kurkistaessani näin laumallisen hätääntyneitä hevosia, ympäriinsä paiskottuja ja revittyjä varusteita sekä käytävällä patsastelevan, hikisen ja hurjistuneen Nassen joka tuijotti nyt valkuaiset vilkkuen minua. Raotin ovea vähän lisää, pujahdin sisälle ja pistin oven takanani lukkoon - jos me tänne kuollaan niin eipähän pääse rooliinsa eläytynyt ori jatkamaan valloitusretkeään ulkomaailmaan. Heiluttelin kauralyhdettä varovasti, jatkuvasti valmiina syöksymään lähimmän ikkunan läpi jos ori näyttäisi siltä että söisi kaurojen sijaan niiden kantajan. Hetken mulkoilun jälkeen Nassen korvat kääntyivätkin höröön, ilme rauhoittui ja se päästi pehmoisen höhötyksen, tassutellen eteeni ja painaen turpansa tyytyväisenä kaurojen sekaan. Hetkeksi se vielä palasi natsisikailun pariin, väänsi ilmeensä taas mahdollisimman nyrpeäksi, nappasi nopealla väkivaltaisella riuhtaisulla lyhteen käsistäni ja marssi pidättyväisen ylpeänä se suussaan omaan karsinaansa. Hetken piti katsella orin perään "mitä helvettiä"-tunnelmissa ennen kuin sain itseni taas liikkeelle, pääsin sulkemaan Nassen karsinan (lukon tarkistin viiteen kertaan) ja päästämään tallimestarini piilostaan.
Ahh, jouluaatto. Mahan täydeltä jouluruokaa, kunnolla saunomista ja muuta rentouttavaa laiskaa puuhastelua. Lahjojen avaamista unohtamatta. Saatoin jo maistaa kinkun ja piparit kielelläni. Puhumattakaan varmasti lahjana saatavista suklaista. Kuivatessani hiuksiani saunan jäljiltä kuulin, kuinka puhelin alkoi piristä. Kuka nyt jouluaattona muka soittaisi? Olikohan tallilla jokin hätänä?
No, niinhän sitä voisi sanoa. Tallille oli tehnyt yllättävän paluun tuttu lauma kiinalaisturisteja. Samaisia turisteja, joita olimme siis jo rekiajeluttaneet 9.12.2014. Heidän oli pitänyt jo palata lentokoneella kotimaahansa, mutta kaikki lennot oli yllättäen peruttu ennätysmäisten lumisateiden vuoksi. Nyt tallin lato olisi valmisteltava kiireen vilkkaa uudelleen turistien majoittamiseksi. Lisäksi heille olisi keksittävä jotain illallista ja aamiaista, mielellään jouluperinteitä kunnioittaen. Puin äkkiä lämpimät ulkovaatteet ylleni ja suuntasin tallille miettien samalla kuumeisesti, miten tästä jouluaatosta oikein taas selvittäisiin.
Tausta publicdomainpictures.net, ikonit csscreme.com